Esittelyssä CEO Ville Lukkari!

Syksyllä 2025 Sailer liittyi osaksi Ainia Solutions-perhettä! Muutoksen myötä Sailerin ekosysteemi kasvoi monilla uusilla kasvoilla, ja saimme myös uuden toimitusjohtajan.

Ville on toiminut Ainia Solutionsin toimitusjohtajana vuodesta 2024. Villen tausta yrittäjyydestä, hallitustyöstä, myynnistä ja ohjelmoinnista tuo mukanaan monipuolisen osaamisen vahvistamaan Sailerin tekemistä.

Kysyimme Villeltä kiinnostavia kysymyksiä joiden avulla myös Sailerin verkosto voi tutustua Villeen!

Miten kuvailisit itseäsi?

”Minulla on urheilun lisäksi kaksi intohimoa: ihmisten auttaminen ja asioiden tehostaminen. Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut asioiden tehostamisesta, ja lähes patologinen tarve löytää ratkaisu minulle kerrottuun ongelmaan. Reiluus ja oikeudenmukaisuus ovat myös minulle tärkeitä arvoja.”

Kun et ole töissä, mistä sinut luultavasti löytäisi?

”Pelaamisen parissa, golf, beach volley, lätkä, padel tai lauta-, kortti- tietokonepelejä. Tai perheen kanssa puuhastelemasta ja laittamasta ruokaa.”

Miltä on tuntunut toimia nyt myös Sailerin kapteenina?

”Mielenkiintoiselta, tämä on ollut sukellus alaan mistä ei aiemmin ollut paljon tietoa. On ollut silmiä avaavaa huomata, miten paljon yritykset arvostavat tutkimusta ja miten tuloksia hyödynnetään päätöksenteossa. Ihmismielessä on ollut hauska tutustua Sailerin tiimiin ammattilaisiin.”

Mitä Sailerin integraation myötä on tapahtunut?

”Oma arki on muuttunut konkreettisella tasolla kun on tullut Sailerinkin hommat osaksi työtehtäviä. Sailerin mukaantulo on tuonut energiaa myös Ainian puolelle. Sailerin ja Ainian yhdistyminen sekä Ainian uudet rekryt ovat tuoneet pirteyttä mukanaan. Enemmän ihmisiä ja sen myötä työnteko on myös hauskempaa!”

Minkälaisia hyötyjä yhteistyö mahdollistaa?

”Yhteiset projektit ja osaaminen, esimerkiksi Sailerin osaamisen hyödyntäminen osana AI- ratkaisuja. Palvelumuotoilun avulla luodaan tuote joka ei ole vain insinöörien rakastama, vaan tuodaan asiakkaille kokonaisvaltaisempaa palvelua.”

Miltä Sailerin ja Ainian yhteinen tulevaisuus näyttää?

”Positiiviselta, valoisalta ja kasvuhaluiselta, sekä erikseen että yhdessä.”

Jos katsot Saileria potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta, mikä olisi suurin syy aloittaa yhteistyö Sailerin kanssa?

”Intohimo, mielenkiinto, ammattitaito ja kokemus. Tuodaan näkemyksiä joita muilta ei saa, sekä inspiroivia lopputuotoksia. Esimerkiksi videoraportti kuvaa haastateltavien tuntemuksia huomattavasti paremmin kuin kuvitettu tekstiraportti.”

Kirjoittaja

Kysymyksiä?

Ota meihin yhteyttä.