”Kaikkihan osaa englantia”

Teemme usein haastatteluja eri maissa ja voisi kuvitella, että haastattelut olisi useimmiten ongelmatonta tehdä englanniksi, koska “kaikkihan osaa englantia”.

Olemme kuitenkin tiedostaneet, että joissakin tapauksissa tämä menetelmä ei ole ideaalinen, joten olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman paljon myös paikallisilla kielillä. Meillä on avustajia, jotka ovat tehneet haastatteluja mm. ranskaksi ja tanskaksi. Sen lisäksi meidän porukasta Maija haastattelee myös norjaksi. Itse äidinkieleltäni ruotsinkielisenä teen kaikki ruotsinkieliset haastattelut.

Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan usein tunteista ja mielikuvista. Oikeita ilmaisuja on joskus vaikea löytää myös omalla äidinkielellään. Vaikka monet taitavatkin englannin oikein hyvin, voi olla vaikeaa kuvailla tiettyjä asioita niin täsmällisesti kuin mahdollista. Koska haluamme ymmärtää ihmisiä ja aiheita mahdollisimman hyvin, ajattelemme että joskus voi päästä käsiksi syvemmän tason ymmärrykseen juuri sen kautta, että haastateltava saa selittää omalla äidinkielellään. Oma kieli on usein ilmaisuvoimaisin.

Laadullisessa tutkimuksessa muotoillaan ja tarkennetaan myös kysymyksiä haastattelun aikana. Yritetään päästä jonkin aiheen sisään. Silloin voi olla hyvä, että haastateltava ymmärtää tietyt käsitteet juuri oikein.

Sivuhuomiona tässä on tietenkin, että joskus saattaa keksiä juuri oikean sanan toisella kielellä, vaikka sitä ei löydy äidinkielellä (esimerkiksi ”mieli” kääntyy helposti sanaksi ”mind” englanniksi, mutta äidinkielessäni ruotsissa ei taida olla vastaavaa sanaa). Kaikkia keinoja on siis hyvä käyttää!

Kirjoittaja

Kysymyksiä?

Ota meihin yhteyttä.